Metso-leiri 2019

Sodankylän Metso-leiri 4.-6.7.2019
Naakijat kiittää leirin tukijoita ja kaikkia leirille osallistuneita!

Tulevan polven metsästäjien aktivoimiseksi ja lasten ja nuorten virkistämiseksi Metsästysseura Naakijat ry järjesti 4.-6.7.2019 metsästysaiheisen viikonloppuleirin. Tämä erähenkinen ja toiminnallinen leiri oli suunnattu kaikille 8-13 -vuotiaille lapsille ja nuorille, jotka ovat kiinnostuneet metsästysasioista. Leirin aikana osallistujat pääsivät tutustumaan metsästykseen, riistanhoitoon ja erätaitoihin käytännönläheisesti itse tekemällä. Leiri oli osallistujille täysin ilmainen.


Leiri järjestettiin heinäkuun alussa kolmipäiväisenä, torstaista lauantaihin 4.-6.7.2019. Ensimmäinen leiripäivä painottui ampumaradalle, toisena päivänä keskityttiin riistanhoitoon ja vesillä liikkumiseen ja kolmantena päivänä lähdettiin reissuun tutustumaan Kuusamon Suurpetokeskukseen ja Ranuan eläintarhaan. Leirillä yövyttiin yksi yö maastossa seuran toimitalon ympäristössä.

Leiri alkoi Tievatuvalla torstaiaamuna klo 10. Onneksi suurin osa leiriläisistä tuli paikalle jo etuajassa, niin ilmoittautumiset ja pienryhmiin jakautuminen saatiin jouhevasti alta pois. Jokaiselle leiriläiselle jaettiin jo leirin alussa kuulosuojaimet, Tikka-lippis ja Metsästäjäliiton t-paita. Alkuseremonioiden ja esittäytymisten jälkeen alettiin tekemään lähtöä Huotarivaaran ampumaradalle ja porokämpälle, missä odottivat pienryhmissä kierrettävät rastit.

Ensimmäisenä Huotarivaaran ampumaradalla käytiin Suomen Metsästäjäliiton Lapin piirin Sami Ämmälän ja SAKO:n Jari Länkelän johdolla koko porukalle läpi muutamia perusasiota ampumisesta ja turvallisuudesta ampumaradalla ja muutenkin aseita käsitellessä. 

Klo 11 porukka jakaantui viiteen pienryhmään (Sudet, Ketut, Karhut, Ahmat ja Ilvekset), joissa päivän aikana kierrettiin viisi eri rastia. Rasti 1 oli ammuntarasti, jossa halutessaan jokainen sai ohjatusti kokeilla ampumista pienoiskiväärillä, .308-kiväärillä ja haulikolla. Kaikki aseet olivat SAKO:n juniorimitoitettuja aseita. Sen verran hyvin istuivat aseet leiriläisten käsiin, että kivääritauluun tuli paljon kymppejä ja kiekot poksahtelivat rikki tasaiseen tahtiin. Rastilla paitsi ammuttiin käytiin myös vielä kattavammin läpi kivääri- ja haulikkoammunnan perusteita, testattiin hallitsevaa silmää ja tankattiin turvallisuusasioita. Omaa ammuntavuoroa odotellessa sai ottaa myös pienet kisat hernepussin heitossa. 

Rasti 2 oli jousiammunta. Rastilla Juha Haapamäki Suomen Metsästäjäliiton Lapin piiristä opasti pienryhmiä taljajousen saloihin. Käytössä oli juniorijousi, joten aivan pienimmätkin leiriläiset onnistuivat ampumaan todella laadukkaita laukauksia. Moni innostui niin kovasti, että Juhalta kyseltiin useampaan otteeseen, paljonko jousipaketti maksaa ja mistä niitä saa hankittua.

Rastilla 3 ohjelmassa oli telkänpöntön teko ammattimiesten johdolla. Risto Kangas ja Veli-Pekka Jokiniemi opastivat, miten pöntön katto ja pohja tehdään ja leiriläiset toteuttivat. Rakentamisen lomassa rastin ohjaajat kertoivat mm. telkän elintavoista ja hyvistä paikoista pöntölle. Jokainen leiriläinen sai tekemänsä telkänpöntön omaksi.

Rasti 4 oli ensiapurasti. Anna-Maija Kokkoniemi kertoi rastilla mm. jokaisen velvollisuudesta auttaa hädässä olevaa parhaansa mukaan. Rastilla käytiin läpi esim. painesiteen laittaminen, tajuttoman kylkiasentoon kääntäminen, painelu-puhallus-elvytys Anne-nuken avulla sekä hätänumeroon soitto ja 112-sovelluksen käyttö.

Rasti 5 oli riistapolku, johon Suomen Riistakeskuksen Ville Viitanen ja ammattimetsästäjä Juha Mäkimartti olivat keränneet monipuolisen ja havainnollisen tietopaketin lajituntemuksesta, pyyntitavoista, pien- ja suurpetopyynnistä, metsästyskoirista, hirvieläinten iänmäärityksestä ja paljosta muusta. Apuna havainnollistamisessa oli mm. jälkimattoja, sarvia ja leukaluita, täytettyjä eläimiä, turkiksia ja erilaisia pyyntivälineitä minkinloukuista moderniin heinäpaalia jäljittelevään kyttäyskoppiin.

Ensimmäisen leiripäivän rastien jälkeen Huotarivaarasta palattiin Tievatuvalle syömään ja pystyttämään majoitteina käytettävät puolijoukkueteltat ja kota. Kun leiri oli pystyssä ja jokaisella omat kamppeet makuupaikalla, lähdettiin vielä pienryhmissä viemään ryhmän oma katiska yöksi pyyntiin Riipijoelle. Seuraavana päivänä katiska koettaisiin ensimmäisen rastin yhteydessä. Vielä ennen nukkumaan menoa syötiin iltapala ja suoritettiin iltatoimet, halukkaat saivat käydä saunassa. Hiljaisuus leiriin laskeutui klo 22.

Toisen leiripäivän aamu käynnistyi kahdeksan aikaan aamutoimilla ja runsaalla aamupalalla. Ennen päivän rasteja Ali Vaarala Sodankylän RHY:stä kertoi leiriläisille metsästäjätutkintokoulutuksesta ja tutkinnon suorittamisesta. Tämän jälkeen seisojanäytöstä pitämään tullut Ilkka Jokela esitteli muutamia ottamiaan hienoja luontokuvia ja kertoi, että kameralla metsästää voi aina, vaikka ympäri vuoden. Seisojanäytöksen Ilkka piti kahdella karkeakarvaisella saksanseisojallaan. Leiriläiset saivat ihastella koirien työskentelyä maastossa lähietäisyydeltä.

Päivän rasti 1 oli kalastusrasti. Edellisenä iltana pyyntiin laitettu katiska koettiin ja saalis otettiin talteen. Joukkueina kisattiin, minkä pienryhmän kalansaalis olisi painavin. Kaikilla joukkueilla kovin pieneksi jäänyttä katiskasaalista kartutettiin nostamalla mato-ongilla joesta melkoinen määrä särkiä ja ahvenia. Rastilla onginnan saloihin tutustuttamassa ja parhaita ottipakkoja vinkkaamassa oli Eino Junttila.

Rastilla 2 Soini Kallatsa opetti leiriläisille suunnistuksen perusteita, minkä jälkeen ryhmän jäsenet saivat lähteä kiertämään maastoon tehtyä 7 rastin suunnistusrataa joko yksin tai pareittain. Maastossa koettiin aitoa löytämisen riemua eikä kukaan eksynyt, joten Soinin opit menivät hyvin perille.

Rastilla 3 perehdyttiin turvalliseen liikkumiseen vesillä ja kanoottimelonnan alkeisiin. Rastin reippaina melojaoppaina olivat Sami Aikio, Katja Junttila, Jani Kustula ja Tuomo Kustula. Rasti tarjosi mukavia elämyksiä rauhallisella Riipijoella, taisi yhdellä jos toisellakin leiriläisellä melontakärpänen puraista.

Rastin 4 teemana oli näädän nylkeminen ja nahan laittaminen taanaan. Ensin perehdyttiin näädänpyyntiin hetitappavilla raudoilla, mihin ja miten loukku ja raudat viritetään ja sitten kun saalis oli "saatu", alettiin opetella, miten näätä nahkotaan ja mitä sen jälkeen tehdään. Jokainen pääsi kokeilemaan, miten kultakurkun nahka omissa käsissä irtoaa ja sai varmasti hyödylliset nyljentäniksit käyttöön rastin asiantuntijoilta Juha Kankaalta ja Asko Aikiolta.

Rastilla 5 Jarmo Taavettilan johdolla harjoiteltiin lajitunnistusta riistavisojen avulla ja perehdyttiin saaliinkäsittelyyn videoiden avulla. Leiriläisiä kehotettiin tutustumaan mm. riistainfo.fi -sivustoon, josta löytyy paljon materiaalia aloittelevalle ja miksei jo kokeneellekin metsästäjälle.

Toinen leiripäivä päättyi kahdeksalta illalla. Leiriläisten vanhemmilla ja muilla kiinnostuneilla oli mahdollisuus tulla tutustumaan leiriin viimeisten rastien ajaksi. Vielä ennen lähtöä arvottiin kaksi katiskaa leiriläisten kesken kotiin viemisiksi. Seuraavana päivänä lähdettäisiin heti aamusta reissuun, päämääränä Kuusamon Suurpetokeskus ja Ranuan eläintarha. 

Bussi starttasi lauantaiaamuna seitsemältä Tievatuvan pihasta ja otti suunnan kohti Kuusamoa. Siellä oli luvassa opastettu kierros Suurpetokeskuksessa. Leiriläiset pääsivät lähietäisyydeltä tutustumaan mm. karhuihin, ilveksiin, kettuihin ja koirasusiin. Kierroksen jälkeen lähdettiin kohti Ranuaa, jossa päästiin ensin syömään ja sitten oppaan kanssa kiertämään eläintarhaa.

Eläintarhakierroksen jälkeen tehtiin pikastoppi Ranuan karkkikaupassa ja lähdettiin sitten hyvillä mielin ja suut makeana kotimatkalle. Aamupäivän aikana matkan viihdykkeenä toimivat erilaiset erävideot, kotimatkalla jaettiin leiriläisille diplomit ja annettiin jokaiselle kotiinviemisiksi mm. juomapullon, vieheen, jälkitunnistusvihkon ja Ultracomin lippiksen sisältävä palkintopussukka. Erityismaininnan saivat leirillä pienryhmissä junioriohjaajina toimineet viisi 14-vuotiasta "leiri-isosta" sekä mallileiriläisen tittelin saaneet Pihla Junttila ja Juho Jokiniemi.

Kiitokset vielä oikein onnistuneesta leiristä kaikille osallistujille, sponsoreille, talkooväelle, ohjaajille, rastivastaaville sekä vieraileville tähdille. Kiitos!